Elämästä täällä (lisää kuvia pian)

Kappas
Sainkuinsainkin itseni tekeen blogipostauksen vielä tänään. :D

Tänään tulee täyteen puolitoista viikkoa siitä kun ensimmäisen kerran täällä heräsin.
Elämä on jo alkanut rutinoitumaan kunnolla mutta...
Ensimmäinen viikko oli aika tapahtumatäyteinen joten tuskin muistaisin kaikkea tarpeellista ILMAN KUMMITÄDILTÄNI SAAMAANI PIENIMUOTOISTA PÄIVÄKIRJAA (nyt kun toi tuli kirjoitettua tarpeeksi isolla niin tiedät ainakin että käytän sitä)

Päivä kerrallaan:

Maanantai 19.8.

Ensimmäinen päivä. Jetlag vaivaa pahasti päätä mutta silti on sunnuntain kestohymy päällä. Host-perhe vie katsomaan koulua (joka on ISO ajatellen että siellä käy 'vain' n. 200 oppilasta) tapaan opettajia, saan tehtyä mieleisen lukujärjestyksen ja kierroksen koululla. Päivän kulttuurishokki tulee kun subissa kokonainen subi maksaa saman verran kuin puolikas subi suomessa. (voisin lihoa HALVALLA!) Myöhemmin illalla mentiin syömään Applebees-nimiseen ravintolaan host-veljen ja kaveriporukan kanssa. Jo tällä matkalla saan hyvää esimakua tulevasta vuodesta: minut epävirallisesti nimetään 'Jumanji':ksi (eikä pelkästään siksi että Jalmari on vaikea ääntää)

Tiistai 20.8.

Aamulla päätän kähteä host-äidin ehdottamaan cross-countryyn (eli maastojuoksuun) joka osoittautuu erittäin hupaisaksi vaikka mun kunto nyt ei ihan huipussa ollutkaan... (kävikin ilmi että tää kuumuus ja ylivertainen kosteus haittasi vaan ja EN TODELLAKAAN ENÄÄ OLE SIITÄ HUONOMMASTA PÄÄSTÄ!) Illalla pääsi sukuloimaan ja näkemään sukulaisia jotka tuntuivat tuntevan mut nimeltä ennenkuin ehdin kuulla edes heidän vastaavia. On hassua kuinka jokapaikassa tunnutaan tietävän kuka mä olen.

Keskiviikko 21.8.

Lisää cross-country:a ja sukulointia ja kotitöitä, jotka ovat itseasiassa erittäin mukavia! Tosin ensimmäinen kulttuurisilta taisi tulla vastaan kun kaikki reenien alussa ihmettelivät, että miksi ihmeessä pyöräilen reeneihin kun saisin varmasti (oikeasti saisin) kyydin perheeltä. (muttakun pyöräily on kivaa) Perhe omistaa (neljän hehtaarin) pihallansa ladon ja siellä kaksi nautaa (!!!) jotka on tarkoitus teurastaa kunhan tarpeeksi kasvavat, joten mä käytännössä käyn ruokkimassa niitä vaikka kenen vuoro se olisi. Kovin ovat sympaattisia eläimiä nuo.

Torstai 22.8.

Kovin paljon lisää juoksua 'pelätyllä lentokenttäjuoksulla' joka ei ollutkaan niin pelkäämisen arvoinen. (the infamous airport run) ja neljän tunnin ajo pohjoiseen youth groupin (jotka ovat kirkon ylläpitämiä nuorisoseuroja) kanssa hieman retkeilemään.

Perjantai-Sunnuntai 22.8.-25.8.

(YOUTH GROUP TRIP)

KALASTUSTA! JEE! 

PUUNKAATOA KIRVEELLÄ! (ainakaan testosteroni ei lopu kesken)

PUUNPILKKOMISTA!

PUUJUTTUJA!

LIIKAA RUOKAA! (itseasiassa host-family punnitsi mut ja suunnitelma on punnita mut uudestaan sitten kun lähden :D )

(Se oli iso puu mikä kaadettiin!)

(minä semikeskellä kirveen kanssa)

(Sitten lauantaina tuli tylsää niin kaadettiin kolme puuta lisää ja tehtiin niistä ristit)
(kyllä sä mut löydät)

Joten juu

oli kivaa :D

Viikosta yleisesti:

On aika hassu sanoa mutta mä olen kotiutunut yllättävän helposti ja Englantikin takkuilee päivä päivältä vähemmän.

Hassua on tosiaan se että kuinka moni ihminen oikeasti tietää mut nimeltä vaikkei ikinä ole nähnyt, mutta se on kuulemma helppo erottaa pyöräilevä vaihto-oppilas tuhannen viidensadan asukkaan kaupungista.

Ennenkuin joku miettii 'Nyt se Jalmari on sitten ihan perämetsissä' niin saatan ehkä jossain todellakapealla maailmankatsomuksella ollakin perämetsässä vaikkei se todellakaan tunnu siltä. Markesanissa on enemmän elämää kuin kaikkina Perjantaina Nokialla yhteensä joten kun joku kysyy miten kuvailisin Markesania, vastaan: 'It's like a big, small town.'

Ihmiset tykkää kysyä tota kysymystä varsinkin kun kuulee että tulen kaupungista jossa asuu 33 tuhatta asukasta

Ettei ihmiset hätäänny:

Perhe on kiva
Kaupunki on kiva
Ilmasto on kiva (kuuma tosin)

Huone on kiva

Talo on palatsi

Urheilu on adrenaliinia

Ruoka on kiva

Kaikki on kiva

Joten juu

Vois sanoo et mä pärjäilen

Lisäilen kuvia sitten kun niitä saan :D

Ja huomenna maastojuoksukisoihin JEE!

matka tänne (eli aivan liian pitkä postaus siitä kuinka istuin lentokoneissa)

first things first:

1. olen hengissä
2. Olen Wisconsinin osavaltiossa ja Markesanin kaupungissa
3. Täällä on mahtavaa

Joten siitä matkasta...
Mun matka (siis fyysinen matka suomesta tänne) alkoi heräämällä aikaisin Nokialla ja kahden tunnin ajolla Helsinki-Vantaa -lentokentälle. Olin kai jotenkin yrittänyt tehdä niin että valvoisin edellisenä yönä niin että saisin lentokoneessa nukutta ja aika menisi nopeammin. Mikään edellämainituista ei onnistunut.

Helsinki:

(tässävaiheessa fiilikset oli aika korkeella jo)

 (lentokenttä top model asusteena matkalaukut)

 Helsinki-Vantaa -lentokentälle kun saavuttiin niin katottiin että no hyvä kun American Airlines:in tiski on ollu auki vasta n. 10min joten siellä ei varmaan ole edes jonoa, MUTTA jonoa oli, ja paljon olikin joten seuraavat puol tuntia meni siinä. Vihdoinkin kun sitten tiskille pääsi niin siellä olikin aika kattava turvakysely aivan kaikesta kuten. 'oletko pakannut laukut itse'  'koska pakkasit laukut' 'mistä ostit laukut' ja en ollut yhtään valmistautunut niin suureen kyselyyn joten automatkatokkurassa jouduin pyytämään virkailijaa esittämään kysymyksiä uudestaan.
Sen jälkeen kun virkailijat olivat saaneet tarpeekseen minun ja laukkuni dramaattisesta yhteisestä elämänkerrasta, Oli hyvästien aika. Ei niitä kyyneleitä (liikaa) tullut mutta me nähdään kuitenkin jossainvaiheessa uudestaan. :)

(gotta love this airport)

Varsin nopean turvatarkastuksen jälkeen pääsin porteille ja kauppaan ja ennenkaikkea huomaamaan että lennon lähtöön ei ole kuin puoli tuntia joten oli aika juosta. Juokseminen tuli hyvin hyödylliseksi huomatessani että olen aivan toisessa päässä terminaalia kuin AA:n (American Airlines) portti on joten tulihan siinä nähtyä sekin (törkeän hieno) lentokenttä. :D

(puolivälin puuskutukset ja turisteilut)

Tosi helppojen check-in:ien (oikeasti helppojen) jälkeen olinkin jo odottamassa koneeseen pääsyä :D

Ja se kone oli (tosi) iso...

(melkein koneessa!)

Ja kun mä siihen lentokoneen penkille (aivan aivan takarivi) päässä jotenkin naksahti sillai 'Hei, mä olen lähdössä pois kauas pois paikkaan josta mä en tavallaan tunne yhtään ketään ja mun pitäis opiskella ja elää siellä vuoden ajan.' Jostain kovin hassusta syystä tulin vaan enemmän iloiseksi ja tulisellanen lähtemätön hymy :D

(tässä kohtaa aivot sanoo 'naks')

MUTTA! mulla todellakin on kuvia (ihan sikahienoja kuvia) matkasta vaikka olinkin aluksi (huom aluksi) aivan takapenkillä jossa ei ikkunoiden konseptia edes tunneta, koska ennenkuin kone lähti ilmaan joku tosi tärkeännäköinen englantiapuhuva mies tuli selittämään että takana oleva vessa alkaa haista lennon aikana ja se sanoi jotenkin näin 'you dont really wanna be here when that happens' ja kun mies tarjosi mulle ikkunapaikkaa 'I don't really want to be there when that happens' joten sain ikkunapaikan itseasiassa toisen vaihtarin vierestä joten matka meni paljon joutuisammin niin :) (vaikken nukkunutkaan kymmentä minuuttia enempää) Muttajuu lento meni ensin Ruotsin ja Norjan yli ja sitten oltiinkin Grönlannissa ja sen jälkeen Kanadan (jylhiä vuoria) jonka jälkeen oli vuoro Chicagon. Lennolla näytettiin toki pari leffaa mutta huminan takia en oikein katsonut kumpaakaan vaan luin/juttelin/maisemoin/mietiskelin koko matkan :)

Ihmisille jotka epäilevät onko lentokoneruoka yhtään hyvää: Se on oikeasti pientä ja tosihyvää ruokaa (puhuu Jalmari joka ahmi pastansa ja pikkuriikkisen pitsansa)

Suuri kuvakollaasi lentomatkasta:

 (pakollinen 'katso lentokoneen siipeä ja aurinkoa samaan aikaan' -kuva)

 (jos nyt oikein muistan niin tässä on Färsaaret)

 (Grönlanti ja jäätikkö!!!)

 (Kanada ja suuret jylhät vuoret!)

 (Jylhien vuorien jälkeen olikin pitkänaikaa tällasta)

(Asutusta!)'

Chicago:

Lennon laskeutumisen ja käytäväkävelyjen jälkeen oli joka jonojavihaavan painajainen: 'Chicago border control' (josta mulla ei ole kuvia koska se oli kielletty sillä alueella :S) Muttajuu, ensin kaikki matkustajat kaikilta saapuvilta lennoilta (kai) laitettiin jonoon josta lähetettiin pienissä ryhmissä eteenpäin TOISEEN JONOON joten en tajua mikä idea ensimmäisessä jonossa oli. Siinä sitten jonotettiin ja siirryttiin seuraavasta jonosta toiseen jne. kunnes viimein tuli se kohta jolloin pääsi tullivirkailijan puheille jossa otettiin sormenjäljet ja kuvat jakaikki ja kysyttiin pari yleispätevää kysymystä ja sitten pääsikin jo hakemaan matkalaukkuja.

Hassu juttu tässä oli se että Suomenpäässä AA:n check in:issä kyseltiin paljon tarkemmin mm. matkan tarkoitusta kun taas varsinaisessa tilanteessa tullivirkailija ei kysynyt kuin pari itsestäänselvyyttä ja päästi menemään.

Laukut sai helposti ja itseasiassa ne sai heitettyä melkein LIIAN helposti jatkolennoille joten kulutin seuraavat parituntia stressaten että teinkö sen oikein kun oli niinkin helppoa.

Kaikkeen tähän meni n. 3 tuntia (aivan liian kauan) joten taas oli kiire ehtiäkseen seuraavalle lennolle Madisoniin jossa host-perhe odottaa

Mutta kun pääsi tullista ulos vapauteen ja lämpöön ja Chicagoon ja junaan toiseen terminaaliin, tuli uusi kestohymy aiheesta: 'Mä olen vaihtarina Amerikassa!'

 (kestohymy ja tärähtänyt huono kuva)

 (Raitiovaunuasema terminaalista toiseen)

 (tälläisissa näkymissä)

 (paljon paljon amerikkailaisia)

(alan epäillä että lentokentät on mun heikko kohta)

Chicagon lentokenttä lyhyesti: Eksyin

Ja kun vihdoin löysin oikean portin seuraavalle lennolle (lennon piti lähteä kahdenkymmenen minuutin päästä)

Odotukseni: Lentoa myöhästettiin n. 3 kertaa (menin laskuissa sekaisin toisen kerran jälkeen) joten kun viimein pääsin siihen pienenpieneen lentokoneeseen joka vei Madisoniin oli jo kovinkovin pimeää

(tälläkertaa en saanut ikkunapaikkaa joten ei ole kuvia ei)'

Madison:

(mulla on oikeesti joku juttu näihin lentokenttiin)

(Siis kuvassa Madisonin lentokenttä)

Joten kun pääsin viimeiseen (lennettävään) määränpäähän: Madisoniin, oli luvassa taas kävelyä

Kävelyn päässä kuitenkin odotti host-perhe: Family-Clark ,joka osoittautui erittäin lämpimäksi ja mahtavaksi porukaksi :3

Kävi ilmi että jossakinvaiheessa toinen laukuistani oli tutkittu Border controllin toimesta mutta se oli ihan ok, koska mitään ei ollut kadonnut.

Tunnin ajomatkan jälkeen päästiin Markesaniin, eli kotikaupunkiini seuraavan 9kk ajaksi.

Markesanissa on 'vain' n, 1,476 asukasta mutta kaupunki vaikutti todella mahtavalta.

Kun pääsin vihdoin 'kotiin' olin ollut hereillä n. 25 tuntia (sekosin laskuissa taas) ja jetlag alkoi painaa niskaan, mutta silti oli kyllä todella mahtava matka :)

Markesan:

 (talo/palatsi jossa nykyään sitten majailen)

(Markesan High School)

(joka on todella iso O_o)

(kotikatu :3)

(perhe siis asuu n. kilometrin päässä kaupungista)

Muttajuu tähän loppuun top 3 asiaa mitkä tulee mieleen täällä asutusta ajasta:

1. Maissipellot, niitä on oikeasti kaikkialla

2. Kaikki, siis KAIKKI ihmiset on kauheen ystävällisiä ja mukavia

3. Kaikki on halvempaa kuin suomessa. (sain kokonaisen subin sillä hinnalla millä saan Suomessa puolikkaan subin O_o)

Muttajuu

Olen elossa
kaikki on hyvin ja kaikki on mahtavaa

ps. Koitan tehdä postauksia elämästä täällä mahdollisimman pian.

'aivan liian pitkä postaus juuri ennen lähtöä joka sisältää läksiäisiä, paniikkia ja lentoja'

apua

Mä lähden TÄNÄÄN! (kirjoitushetkellä siis kellohan on 0:31)

Lento lähtee Helsinki-Vantaa lentokentältä 14:30, kestää yhdeksän tuntia ja sitten olenkin jo maan kamaralla Chicagossa josta jatkolento Madisoniin kestää n. tunnin. Madisoniin kun laskeudun niin siellä host-perheenkin pitäisi mua jo odottaa. (isolla kyltillä vielä jos host-veljeä on uskominen)

Pakkauksen jätin tietysti tyylikkäästi viimeiselle mahdolliselle hetkelle eli viimeinen kokonainen päivä Suomessa meni hienosti pakatessa, kun viimein sai pakattua niin edessä komeili kaksi (aivan liian) isoa mahtipontista matkalaukkua täynnä vaatteita ja tietysti tuliaisia, sekä ei niin mahtipontinen reppu joka tulisi viettämään yhdeksän (hikistä) tuntia käsimatkatavaranani. Up educationin ohjelmasäännössä kehotettiin pakkaamaan vaatteita niin, että pärjäisi reilut kaksi viikkoa. Voin ylpeyden ja häpeänkirjavin kasvoin sanoa että matkalaukkuni ylittävät kahden viikon varannot mennen tullen. :D

(paljonpaljon tavaraa mitä viedä sinne)

Viimeinen viikko Suomessa on mennyt jotenkin lentäen. Ehkä juuri siksi, että koulunkäyntini (kiitos paperisotien) alkaa virallisesti vasta Markesan High school:issa. Jotenkin onnistuin silti viettämään yllättävän paljon aikaa joka päivä koululla kavereiden kanssa spärdöillen (kyllä, keksin juuri tuon sanan)
Viikko oli myös mahtava jo pelkästään siksi että sain kokea jopa kolmet läksiäiset joista yhteen kuului kavereita, toiseen sukulaisia ja kolmanteen iso suuri yllätyshuuto joka tuli aivan yllätyksenä (daah)

Tähän väliin: Hei sinä joka olit läksiäisissäni tai niitä järjestämässä tai molempia! KIITOS SINULLE! Olet mahtava.

(lisää tähän useampia kuvia läksiäisistä sitten kun ehdit)

Muttajoo

Pian mä lähden
Ja matka alkaa
hui
Siitä sitten myöhemmin

Fiilikset on nyt ihan katossa

:D

'Se eka teksti'

Eli hei!

Tervetuloa 'vaihtariblogiini' johon tulen päivittelemään vaihtovuoden kuulumisia/kokemuksia/kaikkeamuuta.

Olen Jalmari Männistö, 17-vuotias poika Nokialta jota kuvailisi aika tavalliseksi tallaajaksi (Tampereen vierestä) ja lähden 18.8.2013 (seuraava sunnuntai!) vaihtovuodelleni Wisconsinin osavaltioon Markesanin kylään. Vaihtarijärjestöksi valikoitui pienen etsinnän jälkeen Up education ja heille hakemukseni n. puolitoista vuotta sitten lähetinkin.

Ajatellen, että lähdön hetki on jo (alle) viiden päivän päästä niin fiilis on yllättävän rento. Koulu vaikuttaa kivalta, host-perhe vaikuttaa kivalta ja kaikki vaikuttaa ihan kivalta joten stressikin on kadonnut kaiken kivan alle.

Juuri nyt suuret paperisodat ovat loppuneet ja suurin homma mikä on jäljellä on pakkaaminen, jota en ole vielä edes aloittanut. :D

Tämän postauksen tarkoitus oli vaan jotenkin pohjustaa/perustaa/pehmentää/soseuttaa blogin alkua joten taidanpa lopettaa tähän. :)

Pysy toki mukana koska lupaan, että teen tästä edes vähän mielenkiintoista!
(ainakin katsoa kuinka suomen kielen kielioppi luisuu sormieni läpi...)